Toivoa & pelkoa

Tällä sivulla on tarkoitus pohtia sitä, miten pelko ja toivo käyvät kamppailua yksilöihmisessä, arkielämän asioissa, yhteiskuntien näkymissä.

Osa 1

Toivo ja pelko kilpasilla!

Toivo ja pelko ovat tavan takaa kilpasilla ihmismielen areenalla. Toivotaan parasta, pelätään pahinta kuvaa hyvin sitä, kuinka toivo ja pelko vetävät äärimmäisiin suuntiin! Pelko kiskoo synkimpiin syövereihin, alaspäin, menehtymisen kuiluun... Toivo taas vetää ylöspäin, selviytymiseen, nousuun.

Pelko saarnaa: Sinä vajoat, hukut, kuolet! Sinulle käy kehnosti; tämä tilanne nielee sinut. Et selviä! Toivo taas sanoo: Älä anna pelolle pääpäsmärin sijaa! Älä anna valtaa paniikille. Rauhoitu ja luota. Ihmiset ovat selviytyneet mitä pahimmista tilanteista. Niin kauan kuin on elämää on toivoa...

Näin se menee? Kumpaa uskoa? Pahimmanlaatuinen pessimisti, vai oikea optimisti? Mikä on pelon ja toivon välisen mielialakamppailun tarkoitus? Se on eräänlainen konsensus!  - Ei pidä vajota pessimismin suohon! Ei pidä olla myöskään yltiöoptimismi, joka johtaa usein onttoon utopiaan! Tyhjän tavoitteluun! Tavoite on realismi, mutta kuitenkin positiivisella latauksella.

Pelko näet on pääosin negatiivista energiaa. Se tosin palvelee itsesuojeluvaiston tasolla, rajoittamalla uhkerohkeita tilanteita, varoittamalla vaaroista. Mutta jos se saa diktaattorin aseman ihmismielen valtaistuimella, se latistaa minimaalisenkin toimintakyvyn, romuttaa rohkeuden! Toivo taas sisältää positiivista, elämää ylläpitävää energiaa. Se puolustaa,  aktiviteettia, elämän jatkuvuutta. Toivo antaa rohkeuden nousta, taistella, voittaa! Se käynnistää elimistön positiiviset kemialliset reaktiot, hormoni-ja välittäjäainetoiminnat.

Elämisen kaikki tapahtumat tapahtuvat itse asiassa ns. ”korvien välissä”. Sisäisen ihmisen areenalla käyvät otteluaan vallasta niin pelko kuin toivo, niin epäilys kuin usko huomiseen. Siellä syntyvät tappiomieliala, antautuminen, vajoaminen, masennus. Siellä voiton voi saada positiivinen mieli ja asenne: - minä nousen, taistelen, selviydyn! Sieltä, mielen maailman taisteluareenoilta kumpuavat sitten praktiset ja näkyvät tulokset: luhistuminen, vajoaminen... taikka sitkeä eteneminen ja optimaalinen päämäärä.

Viktor E. Frankl, psykiatri; psykiatrian professori, selvisi hengissä 2. maailmansodan aikana, jopa neljältä eri keskitysleiriltä. Hänen mottonsa oli: jos ihmisellä on miksi elämälleen, hän voi kestää lähes mitä tahansa miten...” Siis, pelon ja toivon välisessä mielialaottelussa avaintekijä on tarkoitus, tavoitteet ja motiivi elämälle, olemassaololle. Se taas edellyttää, että ihminen käsittää oman elämänsä arvon ja elämän arvon ylipäätään!  Jos ajatus on sellainen, että ”olen täällä tyhjän panttina”... se ei mieltä ylennä!
      Siis, hyvät kanssaihmiset! Näinä pelon, epävarmuuden ja synkkien skenaarioiden saarroksessa... antakaa toivon mielialan istua sisimmän parhaalla paikalla! Pelko saa olla siinä – kuin oppositiossa; sitä pitää kuunnella, mutta ei antaa hallintavaltaa.

Kukaan ei ”selviydy hengissä elämästä”! Me kaikki varmasti kuolemme! Mutta ennen sitä?Me voimme ELÄÄ.  Se on eria asia kuin kitua pelkojen kuluttavassa vankilassa.


Seuraavaassa (osa 2 ) lisää pohdintaa ja esimerkkejä pelon ja toivon otteluista.